Kuluneena vuonna yrityksemme tuli lähes teini-ikään täyttäessään syyskuussa täydet 10 vuotta. Halu heittäytyä nostalgiseksi nosti väkisinkin päätään, mutta paketoimme juhlallisuudet omaan tapaan: viemällä integratalaiset Italiaan. Mitä muuta tapahtui? Entä mitä tapahtuu tulevaisuudessa?
Vuosi 2018 on ollut juhlan ja jysäysten aikaa. Heti helmikuussa Integrata valittiin Great Place to Work® Finlandin Suomen Parhaat Työpaikat 2018 -tutkimuksessa pienten yritysten (20–49 työntekijää) sarjassa Suomen parhaaksi työpaikaksi! GPTW-organisaation konsultti Joni Sarpo lausui tuolloin meistä keskivahvoja korulauseita:
– Kovasta kasvusta huolimatta, Integrata on onnistunut erinomaisesti pitämään huolta sekä omista ihmisistään että asiakkaistaan. Onnistumisen ovat mahdollistaneet ihmisten yksilölliset kohtaamiset, tukemiset ja auttamiset. Integratan sijoitus Suomen parhaana pienenä organisaationa kertoo onnistuneesta hyvän työpaikan rakentamisesta sekä johdon arvovalinnasta luoda menestyvää liiketoimintaa ihmistensä kautta.
Lienee selvää, että 10-vuotiaan kasvukivuiltakaan ei olla vältytty. Kuluvana vuonna meillä on aloittanut 22 uutta työntekijää. Tämä on herättänyt hilpeyttä, toistuvaa työpaikkailmoittelua sekä spekulaatioita pyöröovista. Talon sisällä totuus on toinen:
Koko historiamme aikana meiltä on lähtenyt muihin tehtäviin vain kourallinen ihmisiä. Tunnelmoin taannoin viimekertaisessa blogissani, että pidän lukua 55-päisessä organisaatiossa melko pienenä. Ja pidän edelleen.
Tänä vuonna olemme lanseeranneet myös perehdytyspelin, Mukavan Seijan ja muita mukavia valkkuja, jotta tuoreet integratalaiset pääsisivät mahdollisimman helposti kiinni yrityksessämme vallitsevaan tekemiseen. Ja vitsihuumoriin, tietysti.
Tosissaan, mutta ei vakavissaan
Vitsihuumori on vienyt meitä myös mediaan. GPTW-voittomme uutisoitiin Talouselämässä sekä paikallisissa julkaisuissa. Syyskuussa yrityksemme edustajat nähtiin YLE:n Huumorityöpaikka-insertissä. Taloussanomat nosti otsikoihin Italian matkamme, josta intoutuneena Suomen kuunnelluin paikallinen radiokanava (vitsivitsi) Radio Pori haastatteli meitä huumorihommista.
Arki on silti ollut muutakin, kuin niitä puolivillaisia puujalkavitsejä. Arjen keskellä olemme muuttaneet mm. Tampereen toimistomme isompiin tiloihin sekä huolehtineet paitsi hauskuudesta, myös hyvinvoinnista.
Trendi-lehden Lily-blogissa annoin elokuussa viisaita neuvoja työuupumukseen ja sen ehkäisyyn pureutuvaan #onkspakkojaksaa-kampanjaan (ja ei #muuten ole). Arjessa, jossa tapahtuu paljon sekä ajassa, jossa digitalisaatio muuttaa työtä ja kokonaisia työnkuvia, teemme kaikkemme uudenlaisten palveluiden etunenässä, että ihmiset meillä jaksaisivat tulevaisuudessakin.
Palveluista puheen ollen, olemme tänä vuonna käynnistäneet kovin odotuksin myös kokonaan uusia palvelumuotoja: Palveleva johtaminen (LaaS), Raportointi & Analytiikka (R&A) sekä Ohjelmistorobotiikka (RPA). Ja ennen kaikkea, olemme saaneet merkittävän määrän uusia asiakkaita – mahtava homma!
Ja jotta tekeminen ei olisi ehtynyt, brändimmekin uudistui juhlavuoden kunniaksi. Sen syvin olemus on integratalainen ihmisyys. Sinänsä hauska juttu, että pitkällisen brändityön lopputulemana ytimeksi paljastui se sama syy, miksi yrityksemme vuonna 2008 perustettiin: Toimimme kaikessa sekä asiakkaiden että työntekijöiden suuntaan ”kuin ihminen”.
Lienee siis turvallista todeta, että edelleen tätä työtä tehdään tosissaan, mutta ei vakavissaan.
Toisenlaisen työelämän teesit
Kasvavassa ja muutosten pyörteissä olevassa organisaatiossa ihmisyyteen perustuvan palvelevan johtamisen malli on osoittautunut toimivaksi. Mutkatonta se ei silti ole.
Rakennamme itseohjautuvaa integratalaista Integrataa ilman väliesimiehiä. Itseohjautuvuus ei kuitenkaan tarkoita yksin tekemistä tai yksin jättämistä. Päinvastoin. Meidän tulee löytää edelleen aikaa keskusteluille sekä tiimin ja yksilöiden tukemiseen. Kasvun myötä saamme miettiä jatkuvasti, miten varmistamme tämänkin jatkossa.
Yhdessä luotu Manifestomme on toisenlaisen työelämän julistus. Avaamme siinä arvoastelemia, joita painotamme arjessa. Manifesto ei ole markkinointitarkoituksessa tehty teesitempaus, vaan sen tarkoitus on toimia integratalaisten – nykyisten ja uusien – tukena arjen valinnoissa. Se saattaa myös elää sitä mukaa, kun onnistumme tai epäonnistumme.
Manifestoon tiivistyy tärkeä toteama siitä, miten ”asiakas on aina yksi meistä”. Olemme olemassa asiakkaitamme varten ja teemme töitä heille. Yhdessä heidän kanssaan. Rakennamme aitoja kumppanuuksia, emmekä hae markkinoilta pikavoittoja. Ja tästä erityisesti haluamme tulevanakin vuonna pitää kiinni.
Huolenpidosta ja hiihtokeleistä vielä
Juhlan vuosi on pian päättymässä ja perheaika alkamassa. Joululaulut looppaavat ja ”kaikil on kauheasti kaikkee”. Tulevaan vuoteen lähdetään avoimin mielin. Tulemme kasvamaan jatkossakin. Kuinka paljon ja millä saralla – sitä ei tiedä kukaan. Jos uudet työmahdollisuudet kiinnostavat, kannattaa seurata alkuvuoden ilmoitteluamme.
Edesmennyt Aki Hintsa totesi aikoinaan viisaasti: ”Menestys on hyvinvoinnin sivutuote”. Itse uskon vahvasti siihen, että yrityksen menestys on hyvinvoivan organisaation sivutuote.
Pidetään siis huolta itsestä ja toisistamme. Maailma ei ole koskaan valmis. Siksipä sitä ei kannata koittaa saada valmiiksi ennen juhannusta. Tai joululomaa. Inhimillisessä maailmassa asiat – ja ihmiset – odottavat, ja vakavasti otettava organisaatiokin voi olla hauska.
Omassa maailmassani kaikki on mahdollista. Paitsi pyöröovien läpi hiihtäminen.
Hidasta joulua, hyvinvoivaa uutta vuotta ja hyviä hiihtokelejä!
PS. Jos haluat sparrailla johtamisesta tai sen kehittämisestä – tai antaa minulle vinkkejä parempiin blogikirjoituksiin, linkkaa minut maankuululla ”somen puolella”.