Posts Tagged ‘rekrytointi’

Integratan rekrytointiprosessi

Oletko kiinnostunut meistä työpaikkana? Tässä kirjoituksessa esitellään Integratan rekrytointiprosessi. Ihmiset ovat jo perustamisvuodesta 2008 asti olleet menestystekijämme. Miksi ja miten HR:n ja palkkahallinnon parhaat asiantuntijat palkataan?

Alkuperäinen kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran jo maaliskuussa 2016. Päivitimme artikkelia syyskuussa 2018. Ja heti perään joulukuussa 2020. Ja sitten vielä kesäkuussa 2021. Ja jopa kesäkuussa 2022. Ja sitten taas tammikuussa 2023.

Hyvin tehdystä työstä seuraa (kuulemma) kasvua, joten uusia tekijöitä tarvitaan. Emme tingi rekrytointiprosessista, sillä ihmiset ovat menestystekijämme. Miten integratalainen rekryprosessi sitten etenee?

Hyvä tyyppi saa paikan

Integrata on yritys kuin ihminen ja myös asiakas on yksi meistä. Kaikki lähtee liikkeelle rekrytoitavan ihmisen osaamisten ja ominaisuuksien määrittelystä. Etsimme tiimimme niin osaamisen kuin persoonankin puolesta sopivaa tekijää. Pyrimme kuvaamaan etsimämme mahdollisimman seikkaperäisesti jo työpaikkailmoituksessa. Vaikka teemme asioita tavanomaisesta poiketen, etsimme syystä kliseisesti ✨hyvää tyyppiä✨ (mutta näköalapaikkaa emme takuulla mainitse 🙃)!

Hyvälle tyypille asiakas on kuin työkaveri, jonka kanssa tehdään töitä yhteisen tavoitteen eteen.

Asiakas on yksi meistä.

Mistä meidän avoimet työpaikat löytää?

Tilaamalla Integratan Uraepistolan saat aina avoimet paikamme tietoosi ennen muita. Lisäksi ilmoitamme uusista duuneista tällä sivustolla sekä somessa. Seuraathan siis meitä jo LinkedInissä, Instassa ja TikTokissa? Ehkä jopa Twitterissä ja Facessakin. Välillä markkinoimme työpaikkoja myös muilla foorumeilla.

Tilaa alta Uraepistola, jos haluat tietää avautuvista paikoista ennakkoon. Tai muuten vain saada tiedon työmahdollisuuksista meillä suoraan inboxiisi. Voit jättää tiedoksi myös LinkedIn-osoitteesi, jos haluat, että tutustumme sinuun jo ennalta.

Miten prosessi etenee?

Kun päätät jättää meille hakemuksen, se tallentuu rekryjärjestelmäämme. Jokaiseen hakuun on määritelty erikseen valintaan osallistuvat ihmiset esimerkiksi tiimeistä ja asiantuntijoista, jotka saavat hakemuksesi luettavakseen. Tsekkaa myös, miten turvaamme tietojasi.

Ilmoittelemme hakijoille pääsääntöisesti sähköpostitse prosessin etenemisestä. Tavoitteemme on ilmoittaa etenemisestä aina mahdollisimman nopeasti. Tiedämme nimittäin, että on tosi tulista odottaa yhteydenottoa hakemuksen jättämisen jälkeen. Jos tuntuu, että et tiedä missä mennään, voit aina kysyä meiltä.

Mikäli tarpeemme kohtaavat, saat kutsun haastatteluun 💌

Keskusteluita grillaamisen sijaan

Ensimmäisen keskustelukierroksen suorittaa useimmiten rekrytointi-ihmisemme Erika Kuusimäki. Haastattelu on enemmänkin jutustelu, jossa myös sinulla on mahdollisuus haastatella meitä! Jutustelun aikan pyritään puolin ja toisin selvittämään mahdollisuudet yhteiseen tulevaisuuteen.

Meitä kiinnostaa samat asiat, kuin kaikkia muitakin: tyyppi, osaaminen, kokemus ja tulevaisuuden suunnitelmat. Mutta myös se, mitä odotat työyhteisöltäsi, johdolta, tiimiltä ja työpäiväkokemuksiltasi.

Haastattelu on enemmänkin jutustelu, jossa myös sinulla on mahdollisuus haastatella meitä!

Integratalaista rekryhaastattelua ei tarvitse jännätä.

Meitä harvoin haittaa tai harmittaa, että muut kopioivat tapaamme tehdä. Se on jopa suotavaakin, sillä edelläkävijän osa on usein luoda latua. Uurramme uraa karsimalla kuraa ja tarvitsemme ihmisiä, jotka sopivat tiimimme (jossa on muuten myös robotteja 🤖) ja ovat avoimia, aikaansaavia ja osaavia.

Tämän varmistamiseksi meillä on toinenkin keskustelukierros, jolle päätyy usein kahdesta neljään kandidaattia. Heidän kanssaan keskustelua käy useampi tuleva tiimiläinen – asiantuntija.

Tässä keskustelussa yritämme syventää käsitystämme osaamisestasi ja mielenkiinnon kohteistasi. Todennäköisesti sinullekin on herännyt uusia kysymyksiä!

Emme luota pelkästään omaan harkintaamme

Yhdestä kolmeen parasta hakijaa päätyy vihoviimeiselle kierrokselle. Tällöin edessä on kumppanimme Eezy Personnelin suorittama soveltuvuusarviointi ja haastattelu.

Tämän vaiheen tarkoituksena on saada ulkopuolista näkemystä ja vahvistusta siitä, millaista ihmistä olemme palkkaamassa. Analyysi antaa myös hakijalle hyvän lähtökohdan ponnistaa meille töihin, sillä koko tiimillemme on tehty soveltuvuusarviointi, ja pohdimme tiimien toimivuutta niiden kautta säännöllisen epäsäännöllisesti.

Soveltuvuusarvioinnin aikana opit taatusti itsestäsi uusia juttuja ja voit halutessasi jälkikäteen jutella tuloksista myös arvioinnin suorittajien kanssa.

Kun kaikki tuntuu molemmin puolin hyvältä, käydään sopimusneuvottelut maaliin ja raapaistaan nimet paperiin (digitaalisesti tottakai).

Samalla laitamme valmistelut käyntiin, jotta meillä on täällä kaikki valmiina uutta tiimiläistä varten. On tärkeää, että ekana työpäivänä odottavat niin koneet, puhelimet kuin muutkin työvälineet sekä Perehdytyspeli, urheiluvaatteet ja mahdollisesti jotain muuta mukavaa (mutta ei mitään turhaa tavaraa) 🤩

Viestintä prosessin aikana

Tavoitteemme on aina ilmoittaa prosessissa mukana olleille tilanteesta ja tuloksista matkan varrella tiiviiseen tahtiin. Olemme siinä varmaan historiassa joskus epäonnistuneetkin. Joskus voi olla, että edes digitaalisuuden aikakaudella viestimme eivät ole tavoittaneet sinua – ollaan jääty jumiin roskapostiin ja jopa kadotettu viestit bittiavaruuteen – mutta lupaamme yrittää parhaamme, että se ei toistu.

Jos olet epävarma rekrytoinnin etenemisestä, otathan rohkeasti yhteyttä! Puhelimen soittotoiminnolla se selviää sekunneissa 📞 Jos puhut mieluummin koneille, voit myös haastatella meitä ja kysyä meiltä mitä tahansa rekrystä osoitteessa rekry@integrata.fi.

Niin ja joskus prosessi tietenkin menee eri tavalla kuin tässä on kuvattu, mutta kerromme siitä(kin) mukana oleville.

Kiinnostuitko?

Kurkkaa avoimet työpaikkamme! Mikäli mitään sopivaa ei ole auki juuri nyt, kokeile kepillä jäätä ja jätä avoin hakemus!

Integratan itkettävän ihmeelliset työsuhde-edut

Integratalaisia tuetaan monipuolisilla työsuhde-eduilla aina työsuhdepolkupyörästä vapaaehtoistyöhön työajalla. Esittelemme tässä kirjoituksessa itseohjautuvasti ajattelevien työkavereiden ja huumorikulttuurin lisäksi kaikki itkettävän ihmeelliset työsuhde-edut.

Yrityskulttuurin ytimessä vapaus

Työsuhde-etuja on monenlaisia. Kaikkien tarkoitus on innostaa integratalaisia. Meillä jokainen saa olla oma itsensä ja jokaisella työntekijällä on täysi vapaus päättää omista tekemisistään ja menemisistään (olemme tehneet etätöitäkin jo perustamisvuodesta 2008 asti). Integratalaisuuden ytimessä on lisäksi riittävä määrä vapaa-aikaa. Integratalainen myös hankkii itsenäisesti kaiken sen, mitä työnsä tekemiseen tarvitsee. Integrata Manifeston mukaisesti osana tiimiä tottakai!

Vapauden käytännöllisenä symbolina jokaisella integratalaisella on käytössään firman luottokortti. Näin uusi hiiri tai mikä tahansa muu työssä tarpeellinen hankinta ei vaadi kankeaa koneistoa.

On vaikea sanallistaa, mitä vapaus meillä tarkoittaa – se pitää kokea! Aina voit toki lukea ennalta integratalaisten uratarinoita ja vakuuttua edellä kerrotusta.

Tekoja (työ)hyvinvoinnin eteen

Kiireisenä pipo on kireä ja oppiminen nihkeää. Siksi laitamme paukkuja siihen, että jaksamme paremmin. Jos päivä piiputtaa, kaapissa on välipalaa (hävikkiruokapalvelusta – aina parempaa). Haluamme kannustaa vielä työpäivän jälkeenkin nauttimaan elämästä kotisohvaa kauempana.

Kun muualla kävi aikanaan Kiky, me teimme toisin. Emme nimittäin usko, että asiantuntijatyö tehostuisi lisäämällä jokaisen työpäivän pituutta kuusi minuuttia. Sen sijaan loimme liikunnallisen sopimuksen, johon lisäsimme hyppysellisen hyvää: Integratalainen liikkuu tai tekee vapaaehtoistyötä halutessaan kaksi tuntia kuussa työajalla – ja saa siitä palkkaa. Liikuntaa tai vapaaehtoistyötä voi tehdä työkaverin kanssa, mutta mikä ettei yksinkin. Rohkaisemme vastuullisiin tekoihin.

”Integratalainen liikkuu tai tekee vapaaehtoistyötä halutessaan kaksi tuntia kuussa työajalla – ja saa siitä palkkaa!”

Liikuntaa ja vapaahtoistyötä 2 h/kk työajalla.

Tarjoamme myös mahdollisuuden työsuhdepolkupyörään. Edun kohteena oleva fillari valitaan ja hankitaan itse. Eikä sillä ole edes pakko polkea pelkästään töihin!

Monet työsuhde-edut ovat liikunnallisia. Kuntonsakin voi testauttaa vuosittain. Lähes koko tiimi onkin käyttänyt mahdollisuuden hyväkseen. On hyvä pysyä kartalla omasta kunnosta, jotta tietää, montako osuutta (ei olutta) nappaa itselleen Yritysmaratonviestillä.

Meille on tärkeää, että asiantuntija- ja aivotyötä tekevä ihminen saa myös aikaa palautumiselle. Tästä syystä tarjoamme lähtökohtaisesti uudelle työntekijälle seuraavalle kesälle palkallista lomaa 🏖 Poikkeuksen tähän tekee työuransa alussa olevat ihmiset, joille ei ole ehtinyt kertymään työhistoriassa vielä lomapäiviä (esim. kesäpalveluasiantuntijat ja vastavalmistuneet) sekä osa-aikaisesti työskentelevät.

”Tarjoamme uudelle työntekijälle seuraavalle kesälle palkallista lomaa.”

Meille on tärkeää, että ihminen saa aikaa palautua.

Yhdessä työterveyspalvelumme Heltin kanssa huolehdimme ihmistemme jaksamisesta. Heltin palveluihin Integratalle kuuluu tavanomaisten työhyvinvointipalveluiden lisäksi myös terapiaturva. Tietotyöläiselle tämä tarkoittaa tarvittaessa varhaisen välittämisen malliin kuuluvia terapiapolkuja, jossa tarjoamme tarpeen niin vaatiessa in house -koutsin, lyhytterapiaa tai lyhytpsykoterapiaa. Meillä on myös oma hyvinvointitiimi.

Yhteiskunnallisen hyvinvoinnin ja laajemman merkityksen mittakaavassa voit tutustua vastuullisuuteemme.

Kurssit ja kollegat kouluttavat

Osaaminen on kova juttu työmarkkinoilla. Haluamme varmistaa, että asiakkaillamme on käytössä alan viimeisin osaaminen. Ymmärrämme myös, jos joku haluaa joskus lähteä Integratalta muihin hommiin. Samalla varmistammekin tiimiläistemme työmarkkina-arvoa muiden työnantajien silmissä.

Koulutusbudjettia meillä ei ole, vaan se on korvattu tiimin toiveesta selkeällä ohjenuoralla.

Näin integratalainen pohtii, kannattaako koulutukseen osallistua:

  • Onko koulutuksesta hyötyä tiimille?
  • Kenen muun olisi hyvä osallistua vai pystytkö viemään opit muille koulutuksen jälkeen?
  • Onko koulutuksesta hyötyä asiakastyössä?
  • Auttaako koulutus oletettavasti tekemään asioita paremmin nyt ja tulevaisuudessa?
  • Ovatko koulutuksen kustannukset oikeassa suhteessa saatavaan hyötyyn?

Toistasataa integratalaista ✨hyvää tyyppiä✨ ja satoja vuosia työkokemusta vierellä mahdollistavat jatkuvan oppimisen. Lähestulkoon koko HR:n hiekkalaatikolta ja kaikista HR-kiemuroista löytyy Suomen parasta osaamista talon sisältä. Keitokseen lisätään toki vielä ammattimainen asiakaskuntamme.

Niin. Ja jos tiimistä meinaa loppua osaaminen ja tekevät kädet, muutaman tuhannen euron rekryvinkkipalkkio kannustaa suosittelemaan päteviä (ja ehkä myös mukavia) uusia kollegoita 💸

Muun muassa nämä työsuhde-edut koskettavat kaikkia kokoaikaisia ja vakituisia integratalaisia, heti ensimmäisestä työpäivästä alkaen:

Esimerkkejä eduistamme

  • Liikuntaa ja vapaaehtoistyötä työajalla 2 h/kk
  • Liikunta- ja kulttuurietu (SmartumPlus)
  • Lounasetu (SmartumPlus)
  • Vuosittainen vapaaehtoinen kuntotesti
  • Välipalat
  • Luottokortti
  • Nykyaikaiset työvälineet
  • Puhelinetu: vapaavalintainen puhelin ja vastuullinen puhelinmalli
  • Näyttöpäätelaseihin 100 €
  • Työsuhdepolkupyörä
  • Vapaa-ajan tapaturmavakuutus
  • Sairauskuluvakuutus
  • Eläkevakuutus
  • Laaja työterveyshuolto
  • Terapiaturva
  • Lomarahat
  • Uudelle työntekijälle palkallinen loma seuraavalle kesälle
  • Lisälomaviikko yli 5 vuoden työsuhteesta
  • Reissut ja yhteiset tapahtumat
  • Urheilutapahtumien kustantaminen Integratan joukkueelle
  • Arvo-osuustilille 100 € integratalaiselle syntyvälle lapselle
  • Ympärivuotinen hyväntekeväisyys integratalaisten nimissä
  • Mahdollisuus omistaa omaa työpaikkaa
  • Rekryvinkkipalkkio
  • Tampereen ja Helsingin toimitilojen käyttäminen henkilökohtaisiin tapahtumiin ja tarpeisiin iltaisin ja viikonloppuisin

Kulloinkin voimassaolevan ajantasaisen etukokonaisuuden varmistat aina rekrytoijalta.

Innostuitko integratalaisuudesta?

Katsasta avoimet työpaikkamme tai tilaa alta Uraepistola. Saat sen avulla tiedon avautuvista paikoista suoraan sähköpostiisi! Ehkä haluat lukea myös miten turvaamme tietojasi.

Integratalainen polkee työsuhdepolkupyörällä

Kun Suomen hallitus syksyllä 2020 vasta kaavaili työsuhdepolkupyörän veroetua, olivat integratalaiset jo tekemässä suunnitelmia työsuhdepolkupyörän käyttöönotosta osana työsuhde-etuja. Ja kun hallitus lopulta näytti veroetuudelle vihreää valoa, oli sopimus Vapaus.io:n kanssa jo allekirjoitettu. Integratalainen hyvinvointi-ihminen Satu Niinimäki kirjoitti työsuhde-edustamme.

Vuoden 2021 alusta jokaisella integratalaisella on ollut mahdollisuus ottaa työsuhde-etuna polkupyörä. Edun kohteena olevan fillari valitaan ja hankitaan itse. Ja mikä parasta, sillä ei ole edes pakko polkea pelkästään töihin! Näin integratalaiset saivat yhden edun lisää hyvinvoinnin ylläpitämiseen.

Tuore verovapaa etu on herättänyt laajaa kiinnostusta yrityksissä. Siksi kevään 2021 aikana Vapaus.io selvittikin työsuhdepyöräilijöiltä, miten verovapaa polkupyöräetu on vaikuttanut heidän pyöräilytottumuksiin. Tulokset olivat järisyttäviä! Jopa 73 % ihmisistä ei olisi hankkinut pyörää ilman työnantajan panostusta ja 92 % vastaajista työsuhdepyörä on lisännyt viikoittaisen pyöräilyn määrää. Tutkimustulokset on luettavissa Vapauden saitilta.

Etu on otettu myös meillä hyvin vastaan. (Etä)kahvipöytäkeskusteluissa on noussut Vapauden teettämän kyselyn suuntaisia ajatuksia esille. Monet ovat kertoneet, etteivät olisi koskaan hankkineet esimerkiksi sähköpyörää ilman työnantajan panostusta, tai saati, että työsuhdepyörä olisi korvannut viikoittaista autoilua. Monet ovat nostaneet esille, että fillari on parantanut sekä fyysistä että henkistä hyvinvointia.

Yli 20 integratalaisista hoitaa joko työmatkansa tai vapaa-ajan asiansa bränikällä työsuhdefillarilla.

”Työsuhdefillari on parantanut sekä fyysistä että henkistä hyvinvointia.”

Työsuhdefillari etuna.

Miten tämä toimii?

  1. Työsuhdepolkupyörä on verovapaa 1 200 euroon asti. Integratalainen ilmoittaa ottavansa edun käyttöön. Syntyy sopimus kumppanimme Vapaus.io:n kanssa.
  2. Vaikea valinta valtavasta valikoimasta. Karvalakkimallin sijaan voit valita mankeliisi myös lisävarusteita!
  3. Agressiivista odotusta. Onni ja autuus oman työsuhdefillarin saavuttua.

Hyvinvointi edellä

Työsuhdepolkupyöräetu tukee tavoitettamme jäädä terveenä eläkkeelle (👴🏻 👵🏻). Panostamme siihen, että integratalaisen pipo ei kiristä; jotta hän voi hyvin sekä töissä että vapaa-ajalla. Jotta jaksaisimme paremmin, mietimme jatkuvasti koko henkilöstöä hyödyttäviä etuja. Haasteena työsuhde-eduissa on yleensä, että niistä pääsevät nauttimaan eniten he, jotka ovat eniten toimistoilla. Meillä edut on mietitty siten, että niistä voivat nauttia myös etäilijät tai hybridityötä tekevät.

Esimerkkejä muista eduistamme

Työsuhdepolkupyöräedun lisäksi muun muassa nämä edut koskettavat kaikkia integratalaisia, heti ensimmäisestä työpäivästä alkaen:

  • Yhteisölliset työtilat ytimessä (Tampere, Helsinki, Turku, Pori ja Oulu). Etätyö meillä on ollut vakio jo perustamisesta lähtien, joten emme lue sitä etuihin.
  • Liikunta- ja kulttuurietu
  • Liikunta-/vapaaehtoistyön kilpailukykysopimus (Likiky)
  • Lounasetu
  • Välipalat
  • Luottokortti
  • Puhelinetu
  • Näyttöpäätelasit
  • Nykyaikaiset työvälineet
  • Terapiaturva
  • Vapaa-ajan tapaturmavakuutus
  • Sairauskuluvakuutus
  • Laaja työterveyshuolto
  • Uudelle työntekijälle palkallinen loma seuraavalle kesälle
  • Aurinkotyö (tauolla toistaiseksi)
  • Osallistumismaksu urheilutapahtumiin
  • Arvo-osuustili syntyvälle lapselle
  • Rekryvinkkipalkkio
  • Paikkakuntakohtaisia etuja esim. jääkiekko-otteluihin
  • Integratalaisten toisilleen toteuttamia etuja – Tutustu tässä LinkedIn-päivityksessä!

”Työsuhdepolkupyöräetu tukee tavoitettamme jäädä terveenä eläkkeelle.”

Ei nyt vielä hetkeen kylläkään.

Integratalaiseksi?

Tsekkaa avoimet työpaikkamme tai tilaa alta Uraepistola. Saat sen avulla tiedon avautuvista paikoista suoraan sähköpostiisi – päivää ennen muita! (Ehkä haluat lukea myös tietosuojaselosteen ennen tilaamista?)

Elämän-, eikä pelkkää työajanhallintaa – Lauran uratarina

Integratan tiimistä löytyy jeesiä niin työhön, urheiluinspiraation etsimiseen kuin perheen arjen pyörittämiseen. Parasta integratalaisuudessa on kuitenkin kumppanuus työajanhallinnan asiakkaiden kanssa.

Työskentelen Integratalla työajanhallinnan projektien parissa. Työajanhallinta on niin muuttuva ja monimuotoinen alue, että tämä jaksaa kiinnostaa minua projekti toisensa jälkeen.

Räätälöimme asiakkaillemme sujuvampia prosesseja, joita järjestelmä tukee. Toteutettujen integraatioiden määrä kasvaa jatkuvasti, joten käyttöönoton jälkeen kumppanuus asiakkaan kanssa jatkuu erilaisten kehitysprojektien ympärillä. Lisäksi koulutamme, ja tietysti autamme asiakkaita arjen kysymyksissä.

Työni on juuri minulle sopivassa määrin tiimityötä ja yksinäistä pakertamista. Tekniikan taivuttamisen ja parametroinnin parissa voin puurtaa yksinäni, silloin kun itselleni parhaiten sopii. Asiakkaiden ja oman tiimin kanssa taas pääsee maalaamaan suuria linjoja, suunnittelemaan ja toteuttamaan.

Asiakkaat ja arki synkassa

Parasta työssäni on asiakkaiden kanssa syntyvä kumppanuus. Palkitsevaa on se, kun projektiryhmä lähtee tekemään yhteistyötä. “Me vs. Te” onkin yhtäkkiä vain “Me”. Vaikeistakin asioista keskustellaan puolin ja toisin. Ensin tietenkin vaihdetaan muut kuulumiset ennen kuin ryhdytään töihin.

Jos työhön kaipaa välillä vaihtelua, Integratalla saa hairahtaa omalta tontilta erilaisiin sisäisiin ja ulkoisiin kehitysprojekteihin. Talon sisällä voimme esimerkiksi kehittää projektitoimintaamme ja ulkona taas yleisesti asiakkaan työajanhallinnan prosesseja.

Minulla on valta ja vastuu omasta työstäni. Saan päättää, miten hoidan hommat. Matkatyön sovittaminen perhe-elämään ei onnistuisi jos työajat ja -paikat eivät joustaisi tarpeen tullen. Oman työn johtaminen ei ole aina helppoa, mutta kun siinä kehittyy ja onnistuu, saa työviikkoon sopimaan aamutreenit työporukan kanssa, tiukkaa työntekoa sekä sopivasti aikaa omaan vapaa-aikaan ja lepoon.

Laura Tiits auttaa Integratan asiakkaita työajanhallinnan projekteissa.

Vinkkini työajanhallinnan hommia tavoitteleville

  1. Ota kokonaisuus pala palalta haltuun. Siihen kuuluu muun muassa järjestelmät, integraatiot, prosessit, projektihallinta ja leimauslaitteet
  2. Ole valmis satunnaisiin työmatkoihin ja sykliseen projektityöhön.
  3. Nauti yhteistyöstä erilaisten ihmisten kanssa.

Integratalaiseksi?

Etsimme jatkuvasti uusia hyviä tyyppejä tiimiimme. Haluatko uurtaa uraa karsimalla kuraa? Tutustu Integratan avoimiin työpaikkoihin!

Johtamispalvelumuotoilija parantaakseen (työ)elämää

Työelämä ja johtaminen muuttuvat koko ajan. Johtamispalvelumuotoilijana saan oivalluttaa, tukea ja haastaa yrityksiä siirtymässä kohti palvelevaa johtamista (Leadership as a Service, LaaS). Autan asiakkaitamme löytämään heille sopivimman palvelevan johtamisen mallin sekä oikeanlaisen setin johtamispalveluita.

Vuoden 2017 lopussa kaikki tapahtui samaan aikaan. Tein positiivisen raskaustestin ja sain työtarjouksen johtamispalvelumuotoilijan pestistä Integratalta – parin päivän välein 😅 Koska koko rekrytointiprosessin ajan keskustelu oli ollut avointa ja suoraviivaista, ajatustenvaihto perheenlisäyksen tuomasta elämänmuutoksestakin sujui sukkelaan. Kuulemma hyvää tyyppiä ei päästetty karkuun mammiksen takia.

Tulin Integratalle rakentamaan uutta liiketoimintaa. Sutinaa palvelevan johtamisen ja itse Vincit LaaS -alustan ympärillä on. Yrityksissä kuitenkin vasta mietitään, koska on sopiva aika tehdä muutos johtamiskulttuuriin. Siksi työni sisältö on alkuvaiheessa ollut etenkin markkinan herättelyä.

Sutina on johtanut työhönkin. Pääsin vetämään ensimmäisiä LaaS-käyttöönottoja aika nopeasti. Yksi asiakkaistani on soittotyötä tekevä Dista. He lähtivät LaaS-käyttöönottoon tukeakseen työntekijöidensä itseohjautuvuutta.

LaaS ei ole pelkästään työkalu, vaan ideologia, joka pitää viedä kaikkeen arjen tekemiseen. On innostavaa olla edistämässä asiakkaidemme muutosmatkaa!

Integratan yrityskulttuurissa ei pönötetä

Integratan porukka oli tuttua jo ennalta yhteistyön myötä. Hyppäsin nimittäin Integratalle asiakkaaltamme. Siltoja ei polteltu, vaan Teleperformance on edelleen meidän asiakas.

Aiemman yhteistyön kautta olin jo tiennyt, että integratalaiset ovat rentoa ja mukavaa porukkaa. Täällä on hyvä meininki; hommia tehdään tosissaan, mutta ei otsat rutussa. Lisäksi Integratan vitsihuumori on ihan parasta. Puhe siitä, että täällä jokainen saa olla oma itsensä, ei ole vain sanahelinää, vaan tämän voi oikeasti havaita arjen keskellä.

Parasta työssäni on se, kun näen ihmisten oivaltavan palvelevan johtamisen ideologian. Innostun, kun näen muiden innostuvan ja onnistuvan!

Johtamispalvelumuotoilija Tiina Raittinen oivalluttaa palvelevan johtamisen saloihin
Tiina Raittinen juuri ennen äitiysloman alkua keväällä 2018.

Vinkit johtamispalvelu­muotoilijaksi haluavalle

  1. Ymmärrä oma keskeneräisyytesi. Vaikka olisi kuinka rautainen osaaja, ei ole ikinä valmis. Työelämä, johtaminen ja ihmiskäsitykset muuttuvat koko ajan. On oltava valmis oppimaan jatkuvasti!  
  2. Ihmistuntemukseen kannattaa panostaa. Nykypäivänä myynti on vaikuttamista, mutta ihmistuntemusta tarvitaan myös arjen asiakastyössä. Ymmärtämällä ihmismielen toimintaa, onnistuu parhaiten löytämään asiakasorganisaatiolle parhaimmat ratkaisut. Ihmisten erilaisuuden käsittäminen auttaa kaivamaan organisaation syvimmät tarpeet johtamispalveluille.
  3. Substanssi HR:stä mahdollistaa. HR-prosessien ja niiden taustalla olevien syiden ymmärtäminen aina perehdytyksestä exit-vaiheeseen on tärkeää johtamispalvelumuotoilijan tehtävässä.  

Johtamis­palvelumuotoilijan arki

  • Oivalluttaa asiakkaita palvelevan johtamisen hyödyistä
  • Auttaa asiakkaita löytämään yksilölliset tarpeet johtamispalveluille
  • Muotoilla johtamispalvelut yhdessä asiakkaiden kanssa
  • Sparrata ja tukea LaaS:n ja palvelevan johtamisen käyttöönoton jälkeen
  • Suunnittella ja fasilitoida työpajoja, vetää projekteja
  • Etsiä uusia asiakkaita esimerkiksi social sellingin avulla, sekä hoitaa muuta myynti- ja tarjoustyötä 

Integratalaiseksi?

Kiinnostuitko integratalaisuudesta? Tilaa urakirje jättämällä yhteystietosi alle. Emme spämmää, mutta lupaamme lähettää sinulle tiedon uusista uramahdollisuuksista!

Artikkelin kirjoittanut Tiina Raittinen on siirtynyt Integratalta uusien haasteiden pariin.