Johtamispalvelumuotoilija parantaakseen (työ)elämää
Työelämä ja johtaminen muuttuvat koko ajan. Johtamispalvelumuotoilijana saan oivalluttaa, tukea ja haastaa yrityksiä siirtymässä kohti palvelevaa johtamista (Leadership as a Service, LaaS). Autan asiakkaitamme löytämään heille sopivimman palvelevan johtamisen mallin sekä oikeanlaisen setin johtamispalveluita.
Vuoden 2017 lopussa kaikki tapahtui samaan aikaan. Tein positiivisen raskaustestin ja sain työtarjouksen johtamispalvelumuotoilijan pestistä Integratalta – parin päivän välein 😅 Koska koko rekrytointiprosessin ajan keskustelu oli ollut avointa ja suoraviivaista, ajatustenvaihto perheenlisäyksen tuomasta elämänmuutoksestakin sujui sukkelaan. Kuulemma hyvää tyyppiä ei päästetty karkuun mammiksen takia.
Tulin Integratalle rakentamaan uutta liiketoimintaa. Sutinaa palvelevan johtamisen ja itse Vincit LaaS -alustan ympärillä on. Yrityksissä kuitenkin vasta mietitään, koska on sopiva aika tehdä muutos johtamiskulttuuriin. Siksi työni sisältö on alkuvaiheessa ollut etenkin markkinan herättelyä.
Sutina on johtanut työhönkin. Pääsin vetämään ensimmäisiä LaaS-käyttöönottoja aika nopeasti. Yksi asiakkaistani on soittotyötä tekevä Dista. He lähtivät LaaS-käyttöönottoon tukeakseen työntekijöidensä itseohjautuvuutta.
LaaS ei ole pelkästään työkalu, vaan ideologia, joka pitää viedä kaikkeen arjen tekemiseen. On innostavaa olla edistämässä asiakkaidemme muutosmatkaa!
Integratan yrityskulttuurissa ei pönötetä
Integratan porukka oli tuttua jo ennalta yhteistyön myötä. Hyppäsin nimittäin Integratalle asiakkaaltamme. Siltoja ei polteltu, vaan Teleperformance on edelleen meidän asiakas.
Aiemman yhteistyön kautta olin jo tiennyt, että integratalaiset ovat rentoa ja mukavaa porukkaa. Täällä on hyvä meininki; hommia tehdään tosissaan, mutta ei otsat rutussa. Lisäksi Integratan vitsihuumori on ihan parasta. Puhe siitä, että täällä jokainen saa olla oma itsensä, ei ole vain sanahelinää, vaan tämän voi oikeasti havaita arjen keskellä.
Parasta työssäni on se, kun näen ihmisten oivaltavan palvelevan johtamisen ideologian. Innostun, kun näen muiden innostuvan ja onnistuvan!

Vinkit johtamispalvelumuotoilijaksi haluavalle
- Ymmärrä oma keskeneräisyytesi. Vaikka olisi kuinka rautainen osaaja, ei ole ikinä valmis. Työelämä, johtaminen ja ihmiskäsitykset muuttuvat koko ajan. On oltava valmis oppimaan jatkuvasti!
- Ihmistuntemukseen kannattaa panostaa. Nykypäivänä myynti on vaikuttamista, mutta ihmistuntemusta tarvitaan myös arjen asiakastyössä. Ymmärtämällä ihmismielen toimintaa, onnistuu parhaiten löytämään asiakasorganisaatiolle parhaimmat ratkaisut. Ihmisten erilaisuuden käsittäminen auttaa kaivamaan organisaation syvimmät tarpeet johtamispalveluille.
- Substanssi HR:stä mahdollistaa. HR-prosessien ja niiden taustalla olevien syiden ymmärtäminen aina perehdytyksestä exit-vaiheeseen on tärkeää johtamispalvelumuotoilijan tehtävässä.
Johtamispalvelumuotoilijan arki
- Oivalluttaa asiakkaita palvelevan johtamisen hyödyistä
- Auttaa asiakkaita löytämään yksilölliset tarpeet johtamispalveluille
- Muotoilla johtamispalvelut yhdessä asiakkaiden kanssa
- Sparrata ja tukea LaaS:n ja palvelevan johtamisen käyttöönoton jälkeen
- Suunnittella ja fasilitoida työpajoja, vetää projekteja
- Etsiä uusia asiakkaita esimerkiksi social sellingin avulla, sekä hoitaa muuta myynti- ja tarjoustyötä
Integratalaiseksi?
Kiinnostuitko integratalaisuudesta? Tilaa urakirje jättämällä yhteystietosi alle. Emme spämmää, mutta lupaamme lähettää sinulle tiedon uusista uramahdollisuuksista!
Artikkelin kirjoittanut Tiina Raittinen on siirtynyt Integratalta uusien haasteiden pariin.