Integratan työelämänparantajat edustavat tutkitusti maanosan kahdeksanneksi (8.) parasta työpaikkaa. Sijoitus Euroopan parhaat työpaikat -listalla selvisi torstai-iltana 14.6.2018 Ateenassa. Tutkimukseen osallistui 2 800 yritystä koko Euroopasta.

– Integrata on onnistunut rakentamaan todella vahvan luottamuksen ilmapiirin johdon ja henkilöstön välille. Luottamus ja ihmisen asettaminen keskiöön heijastuvat tuloksellisesti myös asiakkaille. Kaikessa tekemisessä näkyy Integratan oma tapa tehdä asioita – inhimillisesti eikä liian vakavasti, kertoo Great Place to Work Finlandin® konsultti Joni Sarpo.

– Olemme tavallisen työelämän kapinallinen. On hienoa, että ihmisläheinen johtamistapa saa tunnustusta. Ei ainoastaan Suomen, vaan koko Euroopan mittakaavassa, summaa Integratan toimitusjohtaja Riku Heinonen.

Tutkimukseen osallistui yhteensä yli 2 800 organisaatiota, jotka edustivat yli 1,6 miljoonan työntekijän kokemusta työpaikastaan, yhteensä 19 maassa. Tänä vuonna Euroopan parhaiden työpaikkojen listalle nousevat organisaatiot edustavat tulevaisuuden yrityskulttuureja, joissa rakennetaan hyvää työpaikkaa kaikille.

Kuinka voittava yrityskulttuuri rakennetaan?

Olemme tuoneet teknologian ihmisläheisen johtamisen tueksi. Käytössämme on palvelevan johtamisen malli sekä Vincitin Leadership as a Service eli LaaS-alusta. Tutustu aiheeseen lisää LaaS-aiheisen webinaarimme avulla!