Palkanlaskenta on numeroiden näpyttelyä käsin koneelle, tunti- ja lomalistojen käsittelyä, mappirivistöjä ja napin painamista. Tai sitten ei. Tuo kuvaus saattaa olla monessa paikassa yhä jokapäiväistä, ja se on myös meille tuttu aiemmista työpaikoistamme. Arki Integratan palkkapalvelussa on kuitenkin hyvin erinäköinen.

Moderni palkkapalvelu ei itse asiassa sisällä lainkaan varsinaisesti palkkojen laskemista saati tuntilistojen käsittelyä. Me palveluasiantuntijoina käsittelemme lähettämäänne palkanlaskentaan tarvittavaa aineistoa sähköisesti. Suurin osa lähetetyistä aineistoista tulee meille automaattisesti suoraan tietojärjestelmään tai sähköisinä tiedonsiirtoina.

Toimitamme vastaavasti raportit ja muut aineistot tietoturvallisen tiedostonjaon kautta. Työpöytämme eivät tulvi paperia eikä mappihyllyjä synny toimiston seinien viereen. Mappirivistöt ovat vaihtuneet zipiin.

Kun palkanlaskentaa ohjaavat prosessit ovat kunnossa, tietojärjestelmät hoitavat monet palkanlaskennan perusrutiinit. Tällaisia ovat esimerkiksi työntekijöidenne tuntiperusteisen palkan tai ylityökorvausten lasku automaattisesti.

Samalla vapautuu arvokasta aikaa muuhun työhön. Meillä jopa työskentelee robotti, joka helpottaa arkisten työrutiinien hoitamista.

Palveluasiantuntijan tehtäväksi jää siis se varsinainen asiantuntijatyö: tulkitsemme, tutkimme ja selvitämme asioita tarpeenne mukaan. Varmistamme, että lasketut palkat noudattavat oikein työehtosopimuksia, tehtyjä työsopimuksia ja Suomen lakeja ja määräyksiä.

Palkkapalveluasiantuntija tulkitsee, tutkii, neuvoo ja selvittää.

Asiantuntijuus kuuluu hintaan

Palkkahommien lisäksi neuvomme ja palvelemme kaikenlaisissa palkkahallintoa koskevissa kysymyksissä. Asiantuntijuus ja ajantasainen tieto kuuluvat Integratalla palvelun hintaan! Jokaisesta risauksesta ei laskuteta erikseen 😉

Ideoimme myös, miten toimintatapojanne voisi edelleen kehittää. Yhteinen tavoitteemme on, että palkkahallinto tukee parhaalla mahdollisella tavalla teidän HR-osastoa, esimiehiä ja henkilöstöä. Arvokasta työaikaanne halutaan vapauttaa tärkeämpien tehtävien pariin. Tässä meitä auttaa koko integratan tiimin osaaminen: talosta löytyy niin HR:n, johtamisen kuin työajanhallinnan ammattilaisia.

Asiantuntijuus kuuluu palvelun hintaan 😉

Kiinnostaako parempi palkkapalvelu?

Teemme palvelua ihmiseltä ihmiselle. Lue lisää siitä, mitä meille integratalaisille tarkoittaa kumppanuus.