Integrata on tutkimuksenkin mukaan Suomen paras pienehkö*) työpaikka. Tämä ei ole tapahtunut sattumalta. Miten me sen oikeasti teemme? Tässä kolme kovaa keinoa.
Päätös panostaa ihmisiin
Integrata on perustettu vuonna 2008 v*tuksen tappamiseksi. Ensimmäisestä päivästä lähtien on ollut selvää, että keskitymme huonojen vitsien lisäksi tiimiläisten hyvinvointiin. Kun pidämme ihmisistämme huolta, he pitävät huolta asiakkaistamme. Koemme myös, että asiakas on yksi meistä. Näistä syntyy kasvu.
Olemme kovassa vauhdissakin päättäneet mennä aina tiimi edellä. Skannaamme esimerkiksi jo rekrytointivaiheessa, että hyvän tyypin kriteerit täyttyvät.
Kiinnostaako integratalainen kulttuuri? Lue myös Integrata Manifesto!
Dataa kulttuurista
Kun meitä alkoi olla yli 20, tajusimme, että kaikkien kanssa ei enää pystynytkään keskustelemaan kasvotusten niin paljon kuin olisimme halunneet. Mietimme, millä keinoilla saamme tiimiläisiltä signaalia siitä, mitä meillä tapahtuu. Ja mitä pitäisi tapahtua.
Olemme nyt kahden vuoden ajan kerryttäneet dataa kulttuuristamme Great Place to Work -tutkimuksen myötä. Olemme saaneet äärettömän hyviä vastauksia siihen, missä meillä mennään, miten voimme lähteä kehittämään asioita ja mihin suuntaan.
Minulle henkilökohtaisesti tutkimustuloksista merkitsee eniten se, että 100% integratalaisista kokee, että meillä saa olla oma itsensä. Jopa toimitusjohtaja. Mikä on sinänsä ällistyttävää, koska posketon huumorini menee monesti pikkuisen ”ohi”.
Johtamista palveluna
”Kyllä johto tietää parhaiten” – paitsi että ei aina tiedä, ei edes yritysjohto.
Siksi meillä on luovuttu perinteisestä johtamismallista. Mielestämme ei ole yksin johdon tehtävä pohtia, mitä tiimi tarvitsee onnistuakseen, vaan yhtä suuri vastuu on tiimillä.
Haasteitakin on ollut, kun olemme yhdessä opetelleet toimimaan uudella tavalla. Avoin dialogi on auttanut meitä oikeaan suuntaan.
Olemme valjastaneet teknologian uudenlaisen johtamisen tueksi. Käytössämme on Vincitin luoma Leadership As a Service -palvelu eli LaaS.
LaaS:n kautta jokainen integratalainen – tai tiimit – voivat pyytää apua, tukea ja keskusteluita tilanteeseen kuin tilanteeseen. LaaS-palvelusta onkin tilattu mm. työtapojen sparrailua, tiimin talouskatsausta ja tavoitteiden työstämistä sekä työnjakoon liittyviä palveluita. Aurinkotyö-palvelu on itselläni aktiivikäytössä, sillä kuten kaikki tietävät, Porissa paistaa aina.
Sopisiko palveleva johtaminen teillekin?
Miten LaaS ihan oikeasti arjessa toimii ja miltä se näyttää? Kurkkaa Leadership as a Sevice -aiheisen webinaarimme materiaalit ja tallenne.
*) Sijoituksemme Great Place to Work® Finlandin Suomen Parhaat Työpaikat 2018 -tutkimuksessa pienten yritysten (20–49 työntekijää) sarjassa on ensimmäinen (1.). Olemme myös 8. paras Euroopan mittakaavassa.