Mitä hyötyä matkareskontrapalvelusta on sinulle ja yrityksellesi? Nostammeko kauhean mölyn arjen pikkujutusta vai voiko matkareskontra todella kehittää liiketoimintaasi? Kyllä voi. Kerron, miten.

1. Säästä aikaa oikeisiin asioihin ⏰

Kuten jo edellisessä blogissani totesin, sinun on syytä miettiä, mihin käytät rajallisen työaikasi. Asiantuntijamme tekevät matkalaskujen teknisen tarkastuksen tehokkaasti ja tarkasti, jolloin sinä voit keskittää aikasi arvon tuottamiseen rutiinin pyörittämisen sijaan.

Asiantuntijamme osaavat myös ohjeistaa koko henkilöstöäsi matkalaskujen täyttämisessä niin, että prosessi tehostuu koko organisaatiossa. Mitä vähemmän matkalaskuja täytyy palauttaa matkustajille uudelleen täytettäviksi, sitä enemmän kaikki asiantuntijanne ehtivät käyttää aikaansa oman ydinosaamisensa ympärillä.

Arvosta omaa työaikaasi. Itselle jää työaikaa olennaiseen, kun HR-asiantuntijat raivaavat sille tietä omalla osaamisellaan.

Näin vinkkaa matkareskontra-asiakkaamme Plan Internationalin Kirsi Tuovinen.

2. Säästä ajatuksia oikeisiin asioihin 🧠

Sen lisäksi, että ulkoistamalla matkalaskujen teknisen tarkastuksen, säästät aikaa, säästät myös kapasiteettiasi tuottavammille asioille. Tutkimusten mukaan riittävän kompetenssin puute on yksi työperäisen stressin aiheuttajista. Stressi taas vaikuttaa monella tapaa työtehoasi alentavasti sekä heikentää päätöksentekosi laatua.

Siksi onkin erittäin keskeistä, että voit ulkoistaa tällaisia vahvuuksiesi ulkopuolella olevia, paljon metatyötä vaativia tehtäviä. Näin pysyt itse keskittyneempänä omaan työhösi, ja myös matkalaskujen tekninen tarkastus pysyy mahdollisimman laadukkaana.

Ratkaiseva osa on löytää kumppani, joka pystyy katsomaan liiketoimintaasi kokonaisuutena ja rakentamaan ratkaisun, joka tukee toimiasi kokonaisvaltaisesti. Tuovinen kehottaakin etsimään ratkaisukeskeisen kumppanin:

Integrata kuuntelee kehitysehdotukset ja ratkaisuja etsitään aktiivisesti.

Planin Kirsi Tuovinen korostaa myös ratkaisukeskeisyyttä kumppanivalinnassa.

3. Säästä rahaa oikeisiin asioihin 💶

On sanomattakin selvää, että ajan ja ajatusten säästö tuo mukanaan myös merkittävää rahallista säästöä, mutta matkareskontrapalvelun myötä voit säästää rahaa myös muilla tavoin: Uskon, että olet perehtynyt esimerkiksi siihen, mitkä kulut voi laittaa vähennettäviksi neuvottelukuluiksi vähennyskelvottomien edustuskulujen sijaan. Mutta onko koko muu henkilöstö? Ellei, huomaatko laskumassasta kaikki tällaiset virheet?

Entä ulkomailla matkustaminen ja ALV:n palautus? Tiedätkö, miten se toimii ja mahdollistaako nykyinen järjestelmäsi sen hakemisen? Matkareskontra-asiantuntijamme osaavat auttaa sinua myös tämän ja monien muiden kysymysten kanssa.

Ajattele, mitä kaikkea tuottavaa voitkaan tehdä tuolla rahalla, joka ennen vain karkasi käsistäsi!

Summaa matkareskontrapalvelun puolestapuhuja, integratalainen, Joonas Malvisto.

Mikäli haluat säästää aikaa, ajatuksia ja rahaa – ota yhteyttä! Mietitään yhdessä matka- ja kuluhallintaprosessisi kehittämistä ja hiotaan siitä turha kitka pois. Matka- ja kuluhallinta nimittäin voi olla myös sujuvaa.

Kolme muistisääntöä sujuvaan matkareskontrapalvelulla säästöön

  • Säästä aikaa oikeisiin asioihin ⏰
  • Säästä ajatuksia oikeisiin asioihin 🧠
  • Säästä rahaa oikeisiin asioihin 💶


Haluatko keskustella asiantuntijan kanssa sujuvammasta matka- ja kuluhallinnasta?

Joten miten on, etsitäänkö yhdessä säästöä teidänkin matka- ja kuluhallintaan? Tilaa uutiskirje jättämällä sähköpostiosoitteesi alle. Näin varmistat myös, ettei bloggauksenikaan vilahda sinulta ohi: