Vaikka johto tekee parhaansa, kasvamme siitä huolimatta. Tämä on integratalaista vitsihuumoria jo vuodesta 2008. Integrata kasvoi myös viime vuonna. Enemmän ihmistemme, kuin johdon johdosta. Mutta nyt on aika vaihtaa vitsejä. Ja hallitusta. Integratan toimitusjohtaja Riku Heinonen kertoo, miksi ja miten. Kirjoitus ilmiantaa myös uudet hallituksen jäsenet.

Vuosien saatossa olen toistellut mantraa, että kasvamme johdosta huolimatta. Tällä olen viitannut vitsimielellä Integratan perustajakolmikkoon, johon kuulun itsekin. Vaikka kasvoimme myös viime vuonna (johdosta huolimatta), nyt on silti aika vaihtaa mantraa. Jatkossa kasvamme johdon avulla.

Vuonna 2021 taloon tuli 53 uutta integratalaista. Liikevaihtomme kipusi karvan yli 12 miljoonan euron (+29 %). Myös tulos pysyi plussalla ja ihmisetkin viihtyivät. Ainakin kyselyiden mukaan.

Menneitä tärkeämpää on katsoa tulevaan. Yrityksemme on kasvanut yrittäjävetoisesti 160:een integratalaiseen, ja olemme pohtineet kovasti, miten varmistamme ihmisläheisen kasvun myös tulevaisuudessa.

”Totesimme Integratan perustajien kanssa jo jokin aika sitten, että OHJ-ketjumme ei kestä tulevaa kasvua.”

OHJ on Boardmanin käyttämä termi omistaja-hallitus-johto -ketjulle.

Totesimme Integratan perustajien kanssa jo jokin aika sitten, että OHJ-ketjumme ei kestä tulevaa kasvua. Olemme perustajien kesken muodostaneet Integratan hallituksen kolmistaan; istumme kaikki yrityksen johtoryhmässä ja olemme mukana monessa operatiivisessa tiimissä sekä askareessa.

Miten muutumme?

Aloimme kehittää yllä mainittua ketjua vahvistamalla ensin operatiivista johtoa. Kasvatimme vuosi sitten johtoryhmäämme – integratalaisittain johtosolua – firman sisältä kuuteen ihmiseen. Lisäksi palkkasimme tämän vuoden alussa kaupallisen kohtaajan sekä humaanin talouden tiennäyttäjän (oikeissa firmoissa tehtävistä käytetään nimityksiä kaupallinen johtaja ja talousjohtaja).

Lisäksi aloimme muodostaa meille loppuvuodesta 2021 Integratan ensimmäistä ulkopuolista hallitusta. Prosessi on saatu nyt maaliin ja voin ilokseni ilmoittaa, että uusi hallitus aloittaa tehtävässään maaliskuun alussa.

”Integratan uusi hallitus aloittaa tehtävässään maaliskuun alussa.”

Hallitus on ensimmäinen ulkopuolinen sellainen.

Ensi vaiheessa uuden hallituksen muodostavat kolme ulkopuolista jäsentä sekä Integratan perustajista Tuomas Schwartz ja Veli-Ville Kasurinen. Itse jättäydyn samassa yhteydessä hallituksen jäsenen roolista pois. Jatkan kuitenkin toimitusjohtajana. Ainakin ensimmäiseen board only -kokoukseen asti…😅

Uusi hallitus HR:n hiekkalaatikolla

Integratan hallitukseen valittiin Bitfactorynä aiemmin tunnetun Loihde Factoryn perustaja Janne Tuomikoski, Solitan CHRO Outi Sivonen sekä Vincitin perustaja ja nykyinen hallituksen puheenjohtaja Mikko Kuitunen.

Hallitus hiipii HR:n hiekkalaatikolle ilmeisen innostunein ottein:

– Integratan tapa huomioida kulttuuri ja ihmiset, heidän humaani otteensa asioihin, on herättänyt mielenkiintoni moneen otteeseen. Kun tapasin Integratan perustajia ensimmäistä kertaa, olin välittömästi myyty. Kiitos Integratan omistajille luottamuksesta, ja mahdollisuudesta päästä mukaan yhteiskirjoittamaan tätä hienoa tarinaa, kiittelee Loihde Factoryn perustaja, nykyinen hallitusammattilainen Janne Tuomikoski.

”Integratan tapa huomioida kulttuuri ja ihmiset, heidän humaani otteensa asioihin, on herättänyt mielenkiintoni moneen otteeseen.”

Integratan uusi hallituksen jäsen Janne Tuomikoski.

– On mahtavaa päästä mukaan Integratan kehitysmatkalle, luomaan yhdessä uutta, oppimaan ja kasvamaan yhteisönä ja yrityksenä. Näen tämän hienona mahdollisuutena paitsi hyödyntää omaa osaamista uudessa roolissa ja ympäristössä, myös mahdollisuutena oppia uutta mahtavan porukan kanssa. Tosi kiitollinen luottamuksesta, alleviivaa Solitan CHRO:na toimiva Outi Sivonen.

”On mahtavaa päästä mukaan Integratan kehitysmatkalle, luomaan yhdessä uutta, oppimaan ja kasvamaan yhteisönä ja yrityksenä.”

Integratan uusi hallituksen jäsen Outi Sivonen.

– Integratan kasvumatka on ollut vakuuttava ja mahdollisuuksia on edelleen valtavasti. Toivon, että Vincitin kokemusten myötä pystyn jeesimään yhtiötä siten, että ihan kaikkia virheitä ei tarvitse toistaa, vaan voidaan keskittyä uusiin oppimismahdollisuuksiin, viimeistelee Vincitin perustaja ja nykyinen hallituksen puheenjohtaja Mikko Kuitunen.

”Toivon, että Vincitin kokemusten myötä pystyn jeesimään yhtiötä siten, että ihan kaikkia virheitä ei tarvitse toistaa, vaan voidaan keskittyä uusiin oppimismahdollisuuksiin.”

Integratan uusi hallituksen jäsen Mikko Kuitunen.

Sekä me Integratan perustajat että integratalaiset toivotamme uudet jäsenet tervetulleiksi tiimiin! 👏🏻

Seuraavana steppinä strategia

Uusi hallitus aloittaa keskellä strategiaprosessia ja pääsee antamaan siihen kevään mittaan myös oman panoksensa. Pohdimme suuntaamme edellisen kerran vuoden 2019 syksyllä, joten nyt on hyvä hetki pienelle kirkastukselle.

Strategiasta syvemmin seuraavassa kirjoituksessani. Sitä odotellessa kuulemma kannattaa tilata tästä alta valikoituja viisauksiamme sisältävä säännöllinen sähköpostitus.

Liity kuppikuntaan ✉️

Liity Integratan kuppikuntaan. Kuukausikirjeessä kuulet paitsi huomisen HR:stä, myös uuden hallituksen mietteet HR:n hiekkalaatikolta sekä strategiatyömme etenemisestä ensimmäisenä.