Integratalainen HRD-ihminen Tiina Alho avasi aiemmassa blogissaan osaamisen johtamisesta organisaatiotasolla. Toisessa osassa keskitytään yksilön osaamiseen: sinuun. Tiedätkö mitä sinä osaat ja miten työnantajasi (tai muu maailma) voisi siitä hyötyä?
Kirjoitin edellisessäni blogissani kriittisten osaamisten tunnistamisen tärkeydestä yritysnäkökulmasta. Yksilön näkökulma on kuitenkin yhtä tärkeä, koska yksittäisen henkilön (toivottavasti ei kuitenkaan ainoan) osaamisesta se yrityksenkin osaaminen koostuu.
Ideaalissa tilanteessa yksilön intressit oman osaamisen kehittämisen suhteen ovat linjassa yrityksen osaamistavoitteiden kanssa, mutta aina näin ei tietenkään ole. Silloin tässä kuviossa korostuu se, miten taitavasti sinä yksilönä osaat tunnistaa ja sanoittaa oman osaamisesi sekä rakentaa yhteyksiä erilaisten tarpeiden ja oman osaamisesi välille.
Oman mausteensa yksilön osaamiseen kehittämiseen tuo lisääntyvä yrittäjyys. Kuten uusimmassa Johdon Agendalla -koosteessakin (s. 29) tuodaan esiin, yrittäjänä itsensä työllistävät ihmiset ovat itse vastuussa oman osaamisen kehittämisestä ja itsensä johtamisesta.
”Kun otamme omistajuuden osaamisemme kehittämisestä, varmistamme, että meillä on vielä tulevaisuudessakin työmarkkinoita kiinnostavaa osaamista.”
Mitä sinä aiot tehdä seuraavaksi osaamisesi kehittämiseksi?
Vaikka kyseisessä julkaisussa puhutaan erityisesti yrittäjistä ja freelancereista, henkilökohtaisesti koen, että tämä vastuu koskee kaikkia meitä yksilöitä. Huolimatta siitä, millaisessa työsuhteessa olemme. Uskon vahvasti siihen, että kun otamme itse omistajuuden yksilöinä osaamisemme kehittämisestä, varmistamme, että meillä on vielä tulevaisuudessakin työmarkkinoita kiinnostavaa osaamista.
Siispä kysynkin: mitä juuri sinä aiot seuraavaksi tehdä oman osaamisen kehittämisesi suhteen?
Jos kehittymisesi suunta kaipaa vielä tarkennusta, voit pohtia tilannettasi oheisten kysymysten kautta. Kun olet käynyt tämän tavoitekeskustelun itsesi kanssa, kannustan sen jälkeen jalostamaan näitä ajatuksia vielä joko työkaverin, esihenkilön tai muutoin verkostoosi kuuluvan ihmisen kanssa.
Lähetekeskustelu tavoitekeskusteluun – pohdi seuraavia kysymyksiä:
Mitä sellaista osaat tai voit vahvistaa, millä on lisäarvoa?
Futiristi Perttu Pölönen esitti miljoonan dollarin kysymyksen TED Talkissaan: ”What can I get from you that I cannot get from Google?”.
Substanssiosaamisen lisäksi, sinulla on paljon sellaisia taitoja, joita et välttämättä tule edes huomanneeksi. Google ei esimerkiksi osaa vastata kysymyksiin, miksi, miten tai mikä on jonkin tarkoitus. Mutta sinä osaat.
Sinulla on ihmisenä mahdollisuus tulkintoihin, mielipiteisiin ja näkökulmiin, jotka tuottavat lisäarvoa muun osaamisesi lisäksi. Sinä kykenet analysoimaan tietoa ja yhdistelemään sitä tavoilla, joihin Google ei kykene. Kyse onkin siitä, miten osaat yhdistää niin sanottua kovaa ja pehmeää osaamistasi.
”Kyse onkin siitä, miten osaat yhdistää niin sanottua kovaa ja pehmeää osaamistasi.”
Mitä sellaista osaat, joka tuottaa lisäarvoa?
Mikä voisi olla siis sinun seuraava osaamistavoitteesi? Mistä osaamisista se voisi koostua? Miten vahvuutesi tukevat tätä tavoitetta? Voi olla, että hanskaat tätä osaamisaluetta jo jonkin verran, mutta sinulla on edelleen paloa kehittyä sen suhteen. Tai oletko kiinnostunut ottamaan haltuun täysin uuden osaamisalueen?
Sitran uunituoreesta Miten huomata yhä moninaisempaa osaamista? -julkaisusta (helmikuu, 2022) voisi myös olla apua osaamisen tunnistamisessa.
Miten mahdollistat kehittymisesi valitsemallasi osaamisalueella?
Osaamisen kehittäminen ei ole mahdollista ilman oppimista. Näin ollen sinun tulee pohtia, miten järjestät oppimiselle aikaa. Mieti, minkälaiset oppimisen tavat sopivat arkeesi parhaiten. Sopiiko sinulle oppiminen isommissa annoksissa vai pienempinä mikroannoksina? Olipa se sitten vartti päivässä tai kaksi tuntia viikossa – varaa aikaa oppimiselle. Tämä vaatii priorisointia, koska aina tulee muita asioita jotka täyttävät sen kalenterin…
Kun oppiminen on monipuolista, se on myös mielekästä. Voit lukea blogikirjoituksia, osallistua verkkokursseille ja webinaareihin sekä kuunnella vaikka kyseisen osaamisalueen podcasteja. Suosittelen kokeilemaan erilaisia ja uusia oppimisen tapoja, sillä tällä tavoin voit löytää itsellesi ne mielekkäimmät tavat oppia.
Keiden apua tarvitset osaamistavoitteessasi?
Ihminen oppii vuorovaikutuksessa. Tällöin omat ajatukset jalostuvat erilaisten näkökulmien myötä. Tyypillistä on sparrata oman työkaverin tai esihenkilön kanssa, mutta maailma on täynnä myös muita sparrareita!
”Ihminen oppii vuorovaikutuksessa. Tällöin omat ajatukset jalostuvat erilaisten näkökulmien myötä.”
Sparraa sinulle sopivan tahon kanssa.
Esimerkiksi sosiaalinen media on tuonut mukanaan valtavasti erilaisia vertaistukiryhmiä, joissa samoista teemoista kiinnostuneet ihmiset hakeutuvat yhteen. Tai koetko kenties tarvetta henkilökohtaiselle mentorille tai coachille?
Kokemukseni on, että ihmiset auttavat mielellään, mutta sinun tehtäväsi on pyytää aktiivisesti apua. Kuka tai ketkä voisivat auttaa sinua onnistumaan?
Mitä konkreettista teet seuraavaksi osaamistavoitteesi eteen?
Jokainen tavoite lähtee liikkeelle siitä kuuluisasta pienestä askeleesta 👣
Esimerkiksi työkaverini – integratalainen talouden asiantuntija Paula Piili – postasi juuri LinkedIniin osaamistavoitteestaan käsilläseisonnan suhteen. Tämä oli mielestäni hieno tarina osaamistavoitteen onnistumisesta, jolla oli selkeä aikataulu (6 kuukautta) ja konkreettiset osatavoitteet. Alla mukaillen hänen oivalluttavat vinkkinsä tavoitteenasetannan suhteen:
Neljän suora onnistuneeseen tavoitteenasetantaan
- Riittävän konkreettinen ja innostava päätavoite. Tavoite saa olla haastava, mutta kuitenkin saavutettavissa oleva. Jos kaipaat ideoita tavoitteesi konkretisointiin, niin tähän löytyy työkaluja esimerkiksi Sitralta.
- Miksi tämä tavoite on minulle tärkeä? Mitä tavoitteen saavuttaminen mahdollistaa?
- Päätavoitteen jakaminen osatavoitteisiin. Osatavoitteiden on tärkeää olla konkreettisia ja mitattavissa.
- Päätavoitteen mieltäminen matkaksi, joka sisältää erilaisia mutkia ja haasteita. Nämä haasteet voi kuitenkin kääntää tärkeiksi oppimiskokemuksiksi!
Näillä eväin toivotan sinulle onnistumisia osaamistavoitteesi edistämiseen. Ja hei, suosittelen kertomaan osaamistavoitteestasi vähän isommallekin porukalle! Näin siihen tulee sopivaa painetta ja olet taas askeleen lähempänä tavoitettasi 🤸🏻
Jäikö HRD hampaankoloon? Liity kuppikuntaan – kuulet huomisen HR:stä ensimmäisenä
Jäikö jotain hampaankoloon? Haluatko kuulla lisää? Liittymällä Integratan kuppikuntaan, saat huomisen HR:n sekä HRD-haipin suoraan sähköpostiin!
Kirjoittaja on siirtynyt Integratalta uusiin haasteisiin.