Integratalainen Meri-Marika Levänen työskentelee HR-palvelussamme palkkayhteysihmisenä. Mitä hän tekee? Ja miten hän suhtautuu siihen, että meillä asiakas voi ostaa oman palkkayhteysihmisen verkkokaupasta?

Koulutukseltani olen taloushallinnon tradenomi. Olen työskennellyt palkanlaskijana vuodesta 2005. Ensimmäiset kolme vuotta työskentelin vähittäiskauppakonsernin palkanlaskentaosastolla. Tein ”pientä siivua” palkanlaskennan prosessista.

Vuonna 2008 siirryin tilitoimistoon. Aluksi tein palkanlaskennan lisäksi myös kirjanpitoa. Tuohon aikaan suuntauksena kuitenkin oli, että kirjanpitäjän ja palkanlaskijan toimet olisivat erillisiä, eli että palkanlaskennasta vastaisi toinen ihminen. Tämä mahdollistaa sen, että kummankin toimen erityisosaaminen kasvaa.

Palkanlaskenta tuntui enemmän omalta alalta ja pikkuhiljaa luovuin kirjanpidon asiakkuuksista. Kirjanpitokokemuksesta on kuitenkin ollut apua palkkakirjanpidon tositteiden kirjausten ymmärtämisessä. Tilitoimistossa vierähtikin reilu 10 vuotta.

Ennen Integratalle tuloa työskentelin asiantuntijayrityksen sisäisessä HR- ja palkanlaskentatiimissä. Olin mukana projektissa, jossa yritykseen otettiin uusi ERP-järjestelmä ja vastasin siinä HR:n ja palkkahallinnon kokonaisuudesta. Projektin edetessä suunnitelmiin tuli muutos, kun huomattiin, ettei valittu ERP-järjestelmä vastannutkaan odotuksia palkka- ja HR-järjestelmän osalta (🆘 ). Mepco HRM toimitettiin Integratalta ja pääsin tutustumaan yritykseen asiakkaan näkökulmasta.

Vakuutuin.

Integratalla työskentelee myös monia entisiä työkavereitani. He saivat minut entistä vakuuttuneemmaksi, että täällä työntekijän on hyvä olla. Myös sähköiset ja nykyaikaiset työskentelytavat houkuttelivat.

”Mepco HRM toimitettiin Integratalta ja pääsin tutustumaan yritykseen asiakkaan näkökulmasta.”

Integratalainen Meri-Marika Levänen

Ai millainen on tiimini?

Meillä on huippu HR-palvelutiimi! Olemme kaikki erilaisia, mutta samanhenkisiä.

Yhdessä tehdään hommia ja jokainen kantaa vastuun omasta tekemisestään. Koen oloni turvalliseksi täällä, ja varsinkin omassa tiimissäni.

Palkkayhteyshenkilön toimenkuva HR-palvelutiimissä on monipuolinen. Parasta työssä ovat asiakkaat ja juuri työn monipuolisuus. Asiakkaat myös motivoivat – haluan palvella heitä parhaalla mahdollisella tavalla.

”Asiakkaat motivoivat. Haluan palvella heitä parhaalla mahdollisella tavalla.”

Integratalainen Meri-Marika Levänen

Myös uuden oppiminen innostaa; parhaillaan käyn nyt oppisopimuskoulutuksena puolentoista vuoden mittaista Henkilöstöasiantuntija-valmennusta, joka on erikoisammattitutkinto. Tavoitteeni on oppia HR-alan kokonaisvaltaiseksi osaajaksi.

Työn vastapainoksi käyn mieheni kanssa pelaamassa tennistä ja sulkapalloa tai kulutan kevyttä lukemista. Myös koiran kanssa lenkkeily ja muu liikunta rentouttaa. Lasten kuljettaminen harrastuksiin kuuluu myös harrastuksiini 😆☝🏻

Integratalaisuus sopii minusta ihmiselle, joka on itseohjautuva. Tiimissäni etenkin korostuu itseohjautuvuus.

Kerro joku hauska juttu?

Sopisiko tähän, että ”ilmeeni, kun palkkayhteysihminen on kaupan Integratan verkkokaupassa”? 😅 Jos jätetään vitsailut sikseen, niin sähköistyminen on kauttaaltaan vaikuttanut palkkayhteyshenkilön työhön ja koko HR-alaan. Enää ei esimerkiksi ole mappeja.

Meri-Marikan vinkit tuleville integratalaisille

  1. Ole avoin. Uusille kokemuksille ja toimintatavoille.
  2. Ole oma itsesi. Se on täällä turvallista.
  3. Opiskele uutta. Se motivoi.

Integratalaisuus innostaa? Tilaa Uraepistola

Jos innostuit itsekin uramahdollisuuksista meillä, tilaa Integratan Uraepistola. Saat suoraan inboxiin avoimet työpaikkamme – ennen muita! Aina voit myös kokeilla kepillä jäätä ja jättää avoimen hakemuksen.