Integratan tiimistä löytyy jeesiä niin työhön, urheiluinspiraation etsimiseen kuin perheen arjen pyörittämiseen. Parasta integratalaisuudessa on kuitenkin kumppanuus työajanhallinnan asiakkaiden kanssa.

Työskentelen Integratalla työajanhallinnan projektien parissa. Työajanhallinta on niin muuttuva ja monimuotoinen alue, että tämä jaksaa kiinnostaa minua projekti toisensa jälkeen.

Räätälöimme asiakkaillemme sujuvampia prosesseja, joita järjestelmä tukee. Toteutettujen integraatioiden määrä kasvaa jatkuvasti, joten käyttöönoton jälkeen kumppanuus asiakkaan kanssa jatkuu erilaisten kehitysprojektien ympärillä. Lisäksi koulutamme, ja tietysti autamme asiakkaita arjen kysymyksissä.

Työni on juuri minulle sopivassa määrin tiimityötä ja yksinäistä pakertamista. Tekniikan taivuttamisen ja parametroinnin parissa voin puurtaa yksinäni, silloin kun itselleni parhaiten sopii. Asiakkaiden ja oman tiimin kanssa taas pääsee maalaamaan suuria linjoja, suunnittelemaan ja toteuttamaan.

Asiakkaat ja arki synkassa

Parasta työssäni on asiakkaiden kanssa syntyvä kumppanuus. Palkitsevaa on se, kun projektiryhmä lähtee tekemään yhteistyötä. “Me vs. Te” onkin yhtäkkiä vain “Me”. Vaikeistakin asioista keskustellaan puolin ja toisin. Ensin tietenkin vaihdetaan muut kuulumiset ennen kuin ryhdytään töihin.

Jos työhön kaipaa välillä vaihtelua, Integratalla saa hairahtaa omalta tontilta erilaisiin sisäisiin ja ulkoisiin kehitysprojekteihin. Talon sisällä voimme esimerkiksi kehittää projektitoimintaamme ja ulkona taas yleisesti asiakkaan työajanhallinnan prosesseja.

Minulla on valta ja vastuu omasta työstäni. Saan päättää, miten hoidan hommat. Matkatyön sovittaminen perhe-elämään ei onnistuisi jos työajat ja -paikat eivät joustaisi tarpeen tullen. Oman työn johtaminen ei ole aina helppoa, mutta kun siinä kehittyy ja onnistuu, saa työviikkoon sopimaan aamutreenit työporukan kanssa, tiukkaa työntekoa sekä sopivasti aikaa omaan vapaa-aikaan ja lepoon.

Laura Tiits auttaa Integratan asiakkaita työajanhallinnan projekteissa.

Vinkkini työajanhallinnan hommia tavoitteleville

  1. Ota kokonaisuus pala palalta haltuun. Siihen kuuluu muun muassa järjestelmät, integraatiot, prosessit, projektihallinta ja leimauslaitteet
  2. Ole valmis satunnaisiin työmatkoihin ja sykliseen projektityöhön.
  3. Nauti yhteistyöstä erilaisten ihmisten kanssa.

Integratalaiseksi?

Etsimme jatkuvasti uusia hyviä tyyppejä tiimiimme. Haluatko uurtaa uraa karsimalla kuraa? Tutustu Integratan avoimiin työpaikkoihin!