Sympa HR-järjestelmä tukee Vexve Groupin kasvua
Pallo- ja läppäventtiileitä kaukolämpöputkistoihin, jäähdytysjärjestelmiin sekä paineilma- ja öljyputkistoihin valmistavan Vexven huippulaadukkaille tuotteille on energiatehokkuuteen ja päästöjen vähentämiseen tähtäävillä toimialoilla kovaa kysyntää ympäri maailmaa. Yritys onkin vahvassa kasvussa ja hyvin selvillä siitä, että liiketoiminnan ja henkilöstömäärän kasvaessa hallittu kasvu edellyttää myös entistä systemaattisempaa henkilöstöhallintoa ja osaamisen hallintaa.
Vexve on määrätietoisesti panostanut henkilöstöhallintonsa kehittämiseen ja nyt kaikki prosessit on saatu sekä kuvattua että auditoitua ja osaksi laatujärjestelmää. Yhteistyö Integratan kanssa alkoi, kun toimintojen tueksi päätettiin hankkia järjestelmä, joka olisi riittävän monipuolinen koko konsernin käytännön työkaluksi.
– Valmis prosessikuvaus oli kuin kartta, jonka avulla järjestelmää voitiin Integratan kanssa ryhtyä rakentamaan. Sympa HR -järjestelmän modifioitavuuden ansiosta suunnitellussa voitiin ottaa huomioon myös se, mihin suuntaan prosesseja halutaan kehittää. Integratalta saimme hyviä ideoita siihen, mikä sopii parhaiten juuri meille ja tavoitteisiimme, kertoo Vexven henkilöstöjohtaja Anna-Stiina Boström.
Monipuolinen työkalu soveltuu koko organisaatioon
Sympa HR-tietojärjestelmän helppokäyttöisyys ja visuaalinen selkeys ovat Boströmin mukaan erityisen tärkeitä tekijöitä, kun järjestelmä on ihan jokaisen työntekijän käytössä.
– Meillä järjestelmä on yhteisessä käytössä oleva luontainen kehitysväline, joka läpinäkyvyydellään myös tukee yrityskulttuuria. Palvelu taipuu erinomaisesti siihen, että voimme kehittää järjestelmää yhdessä jokaisen käyttäjän näkökulmasta, Boström sanoo.
Palvelun soveltuvuus hyvinkin erilaisten organisaatioiden tarpeisiin on Vexve Group –konsernissa jo käytännön kautta todettu.
– Pyöritämme järjestelmässä emoyhtiön lisäksi neljän toimintakulttuureiltaan ja henkilöstömääriltään erilaisten tytäryhtiöiden asioita, mutta järjestelmä toimii silti kaikissa kuitenkin erinomaisen hyvin. Järjestelmällä on mahdollista toteuttaa kunkin osaorganisaation tarpeita parhaiten vastaavia hakuja, Boström selostaa.
Boström kertoo järjestelmän tarjoamien laajojen ja räätälöitävien profilointi- ja hakumahdollisuuksien olleen Vexvelle valtaisa edistysaskel. Niistä on ollut suurta hyötyä esimerkiksi tietynlaista osaamista omaavan henkilön etsimisessä niin rekrytoinnissa, koulutuksissa kuin osaamisen hallinnassakin.
Sähköisyys tekee tiedonhallinnasta tehokasta ja selkeää
Työssään matkustavan henkilöstöjohtajan työtä helpottaa myös järjestelmän selainpohjainen käytettävyys ja reaaliaikainen tiedonhallinta.
– Sähköisen dokumentaation etuna on lisäksi se, että kaikki dokumentit, mitä ikinä henkilön työhistoriaan liittyy, ovat sähköisinä tallessa ja helposti saatavilla, Boström toteaa.
Hän pitää tärkeänä myös sitä, että palvelu on helposti yhdistettävissä muihin järjestelmiin, kuten työajanhallinta- tai matkalaskujärjestelmiin, jos niin halutaan.
Integratan luonteikkaaseen palveluun ja palveluhenkisyyteen Boström sanoo olevansa aidosti tyytyväinen.
– Palvelu oli todella joustavaa ja asiantuntijat olivat aina hyvin saatavilla, vaikka uusia haasteita tuli puun takaa tämän tästä. Käyttöönoton aikanakin konserniin tuli yksi tytäryhtiö lisää, mutta Integrata pystyi hienosti sopeuttamaan toimintansa muuttuneisiin tarpeisiin ja aikatauluihin, kiittelee Boström.

